d?n talonsa alituiseen vieraita t?ynn?. Kaksintaistelun j?lkeisen? y?n? h?n, kuten oli monasti ennenkin tehn

aan. H?nen t?ytyi hyp?t? sohvalta ja kulkea nopein askelin pitkin lattiaa. Silloin kuvautui h?nen eteens? vaimonsa sellaisena kuin t?m? oli ollut ensi aikoina naimisen j?lkeen, paljain olkap?in ja v?synein intohimoisin katsein. Ja heti sen kuva

apahtunut? - kys

ten se k?vi. Miksik?? Miten siihen jouduin? - Siksi, ett? sin

?v?sti edess??n sen hetken illallisten j?lkeen ruhtinas Vasilin luona, jolloin h?n lausui n?m? muistista h?ipym?tt?m?t sanat: "Je vous aime".[2] Kaikki joh

j?lkeen, p?iv?ll? kellon k?ydess? 12:ta, silkkinen y?nuttu yll? oli tullut makuukamarista ty?huoneeseen. Silloin oli h?n kohdannut t??ll? ylitaloudenhoitajansa, joka oli kun

?hentelem?tt?myydest??n ja kauneudestaan. Kas mist?p?s olenkaan ylpeillyt?! Silloin ajattelin, etten ymm?rr? h?nt?. Kuinka usein mietiskelless?ni h?nen luonnettaan olen puhellut itsekseni, ett? olen syyllinen, etten ymm?rr? h?nt?, en ymm?rr?

se??n suudella. Is? oli leikill? her?tt?nyt vaimon mustasukkaisuutta; t?m? oli rauhallisesti hymyillen sanonut, ettei h?n ole niin tyhm?, ett? olisi mustasukkainen: 'tehk??n mit? tahtoo', oli h?n puhel

?nell? tapa puhua. Usein, vaikka oli n?hnyt h?nen vanhain ja nuorten, miesten ja naisten silmiss? saavuttamansa suosion, ei Pierre ollut voinut k?sitt??, miksik? h?n ei h?nt? rakastanut. - Niin, en ole koskaan h?nt? rakastanut, - puheli Pierre itsekseen; -

isesta, niin kutsutusta luonteen heikkoudesta, eiv?t

: "Je vous aime", mik? oli valetta ja viel? pahempaakin kuin valetta, - puheli h?n taas. - Min? olen syyp?? ja olen velvollinen kantamaan... Mit?? H?

ssa nekin, jotka h?nen t?htens? kuolivat marttyyrikuoleman ja korottivat h?net pyhimysten joukkoon. Sitten mestattiin Robespierre sen vuoksi, ett? h?n oli hirmuvaltias. Kuka on oikeassa ja k

eren virtaavan syd?meens?, ja h?nen oli pakko taas nousta ja liikkua, s?rke? ja repi? k?teens? sattuvia esineit?. Miksi sanoin h?nelle: "Je vous aime?" h?n yh? hoki itsekseen. Ja to

ei voinut kuvitellakkaan, miten h?n t?st? l?hin puhuttelisi vaimoaan. H?n p??tti, ett? h?n l?htee hu

i ty?huoneeseen, makasi Pierre turkkilaise

h?mm?styneen? ymp?rilleen kyken

ko teid?n ylh?isyytenne kot

hieman kaarevalla otsallaan oli vihan ryppy. H?nell? oli toki tuo ylenpalttisen k?rsiv?llinen tyyneytens? eik? h?n alkanut puhua kamaripalvelijan l?sn?ollessa. H?n tiesi kaksintaistelusta ja oli tullut siit? puhumaan. H?n odotti kunnes palvelija oli j?rjest?nyt tuomansa kahvin ja l?htenyt pois. Pierre katseli vaimoansa arasti silm?la

tte saattanut aikaan, kysyn t

k? min?? - s

mik? kaksintaistelu se oli? Mit? tahdoi

sohvalla ja avasi suuns

muutkin sanat. Niin sanottiin ja te uskoitte! - No, mit? osoititte sill?? Mit? osoititte t?ll? kaksintaistelulla? Sen, ett? olette h?lm?, que vous êtes un sot, senh?n kaikki jo tiesiv?t! Mihin t?m? vie? Siihen, ett? min? joudun koko Moskovan ivan esineeksi

s? otsin, katsomatta puolisoonsa ja

sik?? Siksik?, ett? rakastan h?nen seuraansa? Jos olisitte ollut vi

ni ... rukoilen, - ki

nainen, joka ei sellaisen miehen vaimona kuin te olette, ottaisi itsel

pitk?lleen. T?n? hetken? h?n k?rsi fyysillisesti: h?nen rintaansa ahdisti, ja h?nen oli vaikea hengitt??. H?n tiesi

pi erota, - sanoi

ain jos luovutatte minulle

kas mill?

lta ja huojuen rynt?

evyn, jonka painoa voimansa eiv?t ennen olleet koetelle

ja ihanaa oli raivostuminen. H?n heitti levyn rikki ja l?hestyen vaimoaan k?det ojossa, kirkaisi: "Ulos!!" niin hirvitt?v?ll? ??ne

oven?l?isten maatilain omistamiseen, maatilain, mitk? muodostiv