i kuin muita. Noin viisikolmatta vuotta sitten oli Harlow pelastanut ?itini hengen, estetty??n h?nen vaununsa putoamasta syv??n kuoppaan, jonne hevoset jo olivat pudonneet. Vetohihnat

lloinen ihminen. Martin Petrovitsh kantoi, kuten kerrotaan, nuoren vaimonsa k?sivarrellaan kotiansa. Eik? h?n vaimonsa kanssa kauan el?nytk??n. Kaksi tyt?rt? oli h?nelle kumminkin j??nyt. Leskeksikin j??ty?ns?

rtin rykmentin varusmestaria. Tamma ontui alinomaa noin kummallisesti kaikilta nelj?lt? jalaltaan yht? haavaa. Astua se ei osannut, pistelih?n vaan jonkinlaista ravia hypp?ysten kanssa; marunaa ja koiruohua se sy?d? natusteli aitavierilt?, mit? en ole muitten hevosten milloinkaan n?hnyt tekev?n. T?t? min? aina kummastelin, mitenk? t?m? henkil?ht?inen koni jaksoi vet?? tuollaista kauheata kuormaa. En uskalla sanoakaan, kuinka monta leivisk?? naapurissamme laskettiin olevan. Martin Petrovitsh'in takana istui troska

asti katseli h?n ymp?rilleen karhun-omaisilla silmill??n, huudellen jyrisev?ll? ??nell??n jokaiselle vastaan tulevalle talonpojalle, porvarille ja kauppiaalle; pappeja h?n ei ensink??n rakastanut, ja jos tiell? milloin papin kohtasi, niin pani heille karhe