Kertoelmia ja kuvauksia

oikineen ovat pohjoisesta paenneet pois luonto-?idin hellimmin lempimiin seutuihin. Vaihtelevia n?k?aloja on tosin syksyll?kin n?ht?v?n? Pielislaakson kym

v?t monessa kohden jyrkin kallioseinin vedest? kohoavien saarien v?liss?. Kolin korkeat kukkulat, samoin kuin muutkin rannoilla kaare

la, autioilla rannoilla. On kuin nekin kirjaviksi k?yneiden lehtipuiden: koivujen, pihlajo

nimmaiset, m?ntyiset ja kallioon kiintyneet j?senet, kuni armoa anoen, ry?miv?t pitkin maata, uskaltamatta latvaansa taivaalle nostaa, jo k??riintynyt tavallista tummempa

s?, jos kohta ylh??ll?, pinnalla, kuolema ja ep?toivo n?ytt?v?tkin yh? enemm?n ja enemm?n voittavan valtaa. Syvyydest? sy?ks?

sen selille, alkaen aina Mikon sillasta Ahveniseen asti, ilmestyy nyt lukemattomia, mik? minnekin p?in pyrkivi? venheit?. Tarkastaja huomaa niiden parittain katoavan ja poikkeilevan, tarmokkaiden k?sien ohjaamina, pitkien niemenhuiskaleiden kai

iin vahvistavaa, raitista ja vapaata. Siksip? kuuluukin aina illoin kalasaunoista ulos tuuleen ja pimeyteen surullisen viehkeit?, hieman yksitoikkoisia, mutta kuitenkin miellytt?vi? lauluja, joita ei ole kukaan tehnyt, vaan jotka ovat syntyneet ja yh? uudestaan syntyv?t, laajenevat ja supistuvat aina tuntemattomain lakiensa mukaan. Iloinen puheen porin

hdet n?hd?kseen vilkkuvia kuviansa pikkuisen lainehtivassa, pime?ss? vedess?, jonka pintaan siell? t??ll? rannikoilla palavat nuotiotulet heitt?v?t pitki?, hele?n kirkkaita ja juomuilevia valoviivoja. Pian on yksinkertainen illallinen valmis ja sy?tykin. Haukotellen heit?ksen per?mies kiukaan vastap?iselle lavitsalle pitk?kseen. K?ysimies pist?? piippuunsa uuden tupakan; airokas huuhtaisee kiireesti kupit ja lusikat ja sitte tupsauttaa sammuksiin hikev?ss? huoneessa sameasti va

nu tuulen vienointakaan henk?yst? miss??n, eik? n?y pienint?k??n pilven levett? koko tuolla kuulakalla, kylm?n n?k?isell? taivaalla. Aurinko loistaa vaan vaaleana tuolta m?kien p??lt?, aavojen vesien takaa, ja viel? kalpeampi kuu kulkee kainona vastakkaisella puolella taivaan korkeata kupua. Veden pinta heijastaa tuota vaaleata valoa ja silmi? v?sytt?? katsellessa sen yksitoikkoista hohdetta. Silloin t?ll?in tuntuu kyll? aurinko

nkuin lumottuna ne kiertyv?t, sulavat toisiinsa ja muodostavat ?kki? pitki?, avaroiden selkien yli ulottuvia, vaahtoharjaisia aaltoja. Tuuli yltyy yh? rajummaksi ja kautta taivaan kiirehtii vimmaisessa vauhdissa synkki?, uhkaavia pilvivaippoja. Yh? uusia ja taas uusia pilvihirvi?it?

emmelt?vi? pilviparvia. Vesi sihisee kuin kiehuen valtavasti vy?ryvien vesivuorten huipulla, k??ntyy torveksi ja per?n kautta sy?ksee p?rskyen sis??n venheisiin, jotka ovat antautuneet my?t?tuulen valtaan. Ylemm?ksi, aina ylem

saumoissaan natisevaa venhett?kin. Milloin tuo keikkuva pursi on melkein pystyss? per?ll??n, milloin se, kokka edell?, sy?ks?ht?? taas alas aallokkoon, ja syd?nt? vihlaisee joka kerta, kun se ?kki? aaltoj

min ja ??nekk??mmin. Siin? soitossa on ulvomista ja vinkuvaa vihellyst?, korkeita, valittavia ja kimeit? s?veli?

kkaselta suojelevaa pukua. Tulee niin t?htikirkas y?, ja silloin on mataloille lahdille ja virrattomille salmille syntynyt sile?, taivasta kuvastava kirkas kansi, mutta vapaina vieriv?t viel? laineet syvemmill? selk?vesill?. Ne eiv?t n?yt? aikovankaan antautua laiskoina uinailemaan pitk??, pime?t? talvea,

leimahtelevat siell?, yh? muotoansa muunnellen, mutta - yht? ?kki? kuuluu hirmuinen pamaus ja jyrin?. Ei ainoastaan maa,

??h?n kiskaissut peninkulmia pitk?n railon, jossa vesi taas vapaana lainehtii. Se on pitk?, liikkumaton, sininen joki tuo railo, mutta se osoittaa Pi

LIN