fini, m

, ma

afé, pas

us plait

triste, monsieur! Vo

ame, au c

hvia ja konjakkia? -Olkaa hyv?.-Olette niin alaku

oulevard de Clichyn varrella ja ol

ll? on nahkaisia sohvia ja niiden edess? marmorisia rautajalkap?yti?, joiden ??ress? istuu enimm?kseen punaliivisi? ajureja, voimakkaita ja ahavoituneita miehi?, sy?den ja pit?en iso??nist?, lakkaamatonta melua mustien kah

lua bulevardilta, tuota suuren kaupungin lakkaamatonta huminaa: katukauppiasten kimeit? huutoja, k

on ja tapahtuu vieress? ja ymp?rill?ni. Min?k?? Niin, arvatenkin min?, lennetty?ni ku

mp?rist?n uutuus ja alituinen vieraan kielen porina kuitenkin sen verran t?risytt?v?t veri?ni, etteiv?t ajatukset p??se kokonaan turtumaan ja

iiltelevi? kuomivaunuja, joiden lyhdyt n?ytt?v?t hohtavilta, viett?v?? pintaa my?ten vierivilt? helmilt?, niin vihavoi mielt?ni tuo entinen, ainainen ik?v?, tullen joka p?iv? samaan aikaan ja t?ll?

malla sanomalehti?, katselemalla biljar

itk? kirje Annan veljelle ja olen

rotellen auttaneet toisiamme seikkailuissamme. Kun niist? aina joku oli loppuun eletty, olimme yhdess? tehneet tilinp??t?ksen ja jakaneet tulot, s.o. psykologiset havaintomme ja k

Ehk? oli syy kirjeeni kirjoittamiseen toinenkin. Lukiessani l?pi sit?, mit? olin edellisin? ilt

seksi olin kuvitellut matkani t?nne, t?m?n kaupungin ja yleens? el?m?ni t??ll?. Tai ehk? on oikeampaa sanoa, ett? o

ailla t?t? kaunista maisemaa!? Ja me voimme molemmat sen johdosta vaipua mietteihimme ja istua kauan aikaa ??nett?min?, ep?m??r?isten, surunsekaisten haaveiden vallassa. Kun nainen tuolla tavalla vaikuttaa poissaollessaankin, niin mit? sitten silloin, kun on kiintynyt johonkin heist?! Silloin luo h?n oman v?rins? kaikkeen, mit? katselemme ja miss? el?mme. Minulla ei ainakaan ole yht??n seutua, ei yht??n ihmist?, joihin ei olisi kiintynyt jotain siit? naisesta, joka tuohon aikaan oli el?m?ni sis?lt?. Kun n?en ne uudelleen, niin ovat ne minulle j

?? silt? kuin m??r?ttyyn ik??n tultuaan ja k?yty??n l?pi kaikki kehitysasteet tunne-el?m? olisi minussa uudelleen alkanut kiertokulkunsa, niinkuin mehu muutamissa puissa, jotka pitkin? syksyin? erehtyv?t kukkimaan kaksi kertaa. Viime kes?n kuluessa versoivat minussa kaikki ne kaihomieliset ja lapselliset tunteet, joista jo luulin

niinkuin heti kohta tulet n?kem??n. Koetin taistella sit? vastaan siksi, ett? se kiusasi minua sanomattomasti, ja ulkomaailmakin teki uusine vaikutuksineen parastaan haihduttaakseen minusta menneisyytt?. Mutta tunteen

n veres kuva on uponnut aivoihini ja kun se tuoreeltaan valloittaa kaiken huomioni, on hetki?, jolloin jo luulen p??sseeni menneisyydest?ni. Mutta kun mieli yht'?kki? muuttuu, kun valo niin sanoakseni lankeaa toisaalta p?in ja kuva k??ntyy

lihakauppias valkoisessa esiliinassaan, ja leipurin ikkunassa on pino solakoita valkoleipi?, pitki? ja paksuja kuin koivuiset halot. Aivan vieress? hohtaa ikkunasta pienen ravintolan sinkkinen tiski, jonka ??ress? on ty?mekkoihin puettuja miehi?, edess??n rivi laseja, joista he seisoallaan ryyppiv?t keltaisen viheri?ist? absinttiaan. Joukko univormuihin puettuja koulupoikia, kirjat kainalossa, huutaa ja hoijaa yhdess? ajurin kanssa suuren kuormavaunun hevosille, jotka turhaan iskev?t kavioillaan s?keni? kadusta, koettaen saada kuormaansa liikaht

tikioskeja. Raitioasema, miss? seisoo musta ryhm? odottavia, pyrkien mukaan. Kadunkulmassa vartioivan poliisin totiset kasvot. Uusi avonainen paikka, jonka keskest? pursuaa suihkul?hde. Yht'?kki? uusi bulevardi, mustanaan ihmisi? ja ajopelej?, huveten

ionan rusetti ja p??ss? korkea hattu kiilt?v?? silkki?. He nousevat pois. Kuinka h?n taitavasti kulettaa itsens? vaunun ahtaassa k?yt?v?ss?, muiden polvien lomitse. H?n on minusta kuin lintu, joka sujahtaa lehvien v?litse h?yhent?k??n itsess??n h?iritsem?tt?. M

eni k?y surulliseksi ja synk?ksi. Ja tuo tapahtuu m

?n rautaisen j?ttil?isen s??rien v?liss?, niin enh?n sill? hetkell? muista muuta kuin katsella ja ihmetell?. Antautuessani sitten kulkemaan tuon ihmekaupungin katuja ja k?yt?vi?, palatsista sis??n ja palatsista ulos, joiden p??dyt ovat taideteoksia, portit veistokuvia, sein?t maalauksia ja sisus kouhallaan kaiken maailman kalleuksia, niin haihdunnan kokonaan omasta itsest?ni enk? osaa uskoa, ett? min?, min? t??ll? kuljen ja siirryn joka askeleella maanosasta toiseen. Taikka kun olen konesalissa, jonka taivasta tavoittelevan lasikaton alla on kuin pajassa, miss? ponnistavat kaikki t?m?n ai

en paviljongien sein?t ja vihre?ll? nurmikolla k?velev?t ihmiset. Se on jo jotain maalaista, jotain kotoisen kansanjuhlan tapaista. Ja minussa alkaa kehitty? alakuloisuus ja uupumus, ja mielenmuutos on valmis. Olen kyll?stynyt kaikkeen, mink? olen n?hnyt, eik? se tunnu nyt en?? mink??n arvoiselta. Tuo torni on hy?dyt?n irvikuva ihmisten pyrinn?ist?, ja kaikki nuo laitokset ovat suurten lasten leikki?. Nuo kymmenet tuhannet, jotka tappelevat tuoleista ?loistavien l?hteittens?? ymp?rill?, ovat ihmisparkoja, narreja.

oittavia katseita milloin toiseen, milloin toiseen ymp?rill? istuvista naisista, jotka lenn?tt?v?t tuon tuostakin lavalle kukkaskimpun. Yleis? on koko ajan mukana, antautuu samoihin tunteisiin, joita viulut tulkitsevat. Siell? t??ll? liikkuu k?si kalvosesta, jalkater? ja p?? k?yv?t soittajien tahdissa. Innostun min?kin, tunnun kevenev?n, ja mieleni k?y hauskaksi. Mutta yht'?kki? vaikenevat viulut ja soitto lakkaa. Kuuluu vain jostain salin per?lt? rahain kilin??, joita palvelija laskee jonkun k?teen. Johtajan soitin on pys?htynyt t?ydess? vauhdissaan,

n vesiin asti vaan, soituas n?in taannu

a, pohjatuuli paneutuu juuri levolle, laineet lipattavat purren laitaan, pur

yt yhden laineen, niin tiet??, millainen on toinenkin. Toisen kerran on niiss? taivaan tumma sini, toisen kerran vaahdon val

rkiksi k?velen iltasilla noilla suurilla loistavilla bulevardeilla, miss? koko maailma karkelee ja pit?? soidintaan, huolettomana, iloisena ja kevytmielisen?, niin her?? minussakin halu yhty? seuraan. Mik? oikeastaan est?isi minuakin kiinnitt?m?st? k?sipuoleeni tuollaista keve??, v?lk?htelev?? katuperhosta, joka suhajaa silkiss? ja sametissa ja melkein viattoma

uin olen. En poikkea mihink??n, vaan saavun aina samoja katuja

kin. En uskonut muuta kuin ett? se oli satunnainen mielentila, joka voi milloin hyv?ns? muuttua toiseksi. Ja se muuttuikin niin pian, ett? samassa jo toivoin k?yv?n kirjeest?ni selville sen, jota olin luullut siin? salanneeni. Luettuaan kirjeeni sano

yvyydest?. Se oli tullut kaikki niin ?kkiarvaamatta h?nen ylitsens?. Enh?n ollut saanut puhua h?nen kanssaan vakavasti ja totisesti. L?ht?ni j?lkeen h?n ehk? oli alkanut mietti? ja ajatella minua lempe?mmin. Rakastuneen raukkamaisuudella otin viel? lukuun h?ness?

aperia. Se n?ytti kuin el?v?n siin?, se oli kuin vaalea samettisiipinen poutaperhonen, joka liikahtamatta

t napsahtelevat toisessa huoneessa. Rahastonhoitajanainen helistelee hopeitaan pulpettinsa takana. Peililaseilla p??llystetyiss? seiniss? kuva

. Kaikki kahvilat loistavat t?ydess? tulessa, konserttisaleista kuuluu soittoa ja laulua. Avautuvista ovista n?en sinisen savun l?pi huoneitten per?ll? tanssivia naisia, puettuja ai

oastaan kastanjien paistaja ty?skentelee viel? kolkassaan, ratisevan pannunsa ??ress?. Ja edell?ni kulkee, lyhty? maassa viist?tt?en, chiffonier, kai

lla tuikkavista tulista aavistan sen suuruuden. Ei kuulu hiiskahdustakaan l?himm?st? ymp?rist?st?. Mutta tuolla et??mp?n? on alituinen uhkaava ??ni, niinkuin se nousisi kaukaisesta koskesta, jonka kohina illan tullen kuuluu mets?n sis?st? m?kikyliin. Siell? sohisee, v?list? paukk

stauduin tutkintoihini kiirett? pit?m?tt?. Mieleni oli t?ynn? haaveita ja tulevaisuuden toiveita. Min? rakastin ja luulin olevani rakastettu. Ikkunastani oli avara n?k?ala niinkuin t?st?kin, yli mets?maiseman, ja minulla oli o

kaa minusta n?ytt??, ett? tuo musta tuolla ikkunan all

?r?n? n?en samat s?ilyneet toiveet ja varmana mahdollisuutena uneksin tulevaisuutta, kotia ja onnea. Enk? en?? us