Tristan ja Isolde

Tristanin lapsuuden-aika.

Arvon herrat, suvaitsetteko kuulla kauniin tarinan rakkaudesta ja kuolemasta? Se on Tristanista ja Isolde-kuningattaresta. Kuulkaa siis, kuinka he suuressa riemussa ja suuressa surussa rakastivat toinen toistaan ja kuolivat samana p?iv?n? toinen toisensa vuoksi.

Muinaisina aikoina hallitsi kuningas Mark Cornwallin maata. Saatuaan tiet??, ett? h?nen vihollisensa ahdistivat h?nt?, l?hti Rivalin, Loonnois'n kuningas, viem??n h?nelle apua meren yli. H?n palveli h?nt? mielell? ja miekalla, aivankuin joku vasalli, niin urhoollisesti, ett? kuningas Mark palkinnoksi antoi h?nelle kauniin Valkokukan, sisarensa, jota kuningas Rivalia rakasti sanoin kertomattomalla rakkaudella.

H?n otti h?net vaimoksensa Tintagelin kappelissa. Mutta tuskin oli h?n nainut h?net, kun sanoma saapui, ett? h?nen vanha vihollisensa herttua Morgan oli hy?k?nnyt Loonnois'n maahan ja h?vitti siell? paraillaan h?nen linnojaan, peltojaan ja kaupunkejaan. Rivalin laittoi laivansa kiireesti l?ht?kuntoon ja levitti purjeensa kaukaista kotimaataan kohti, vieden mukanaan Valkokukan, joka oli raskaana. H?n laski maihin Kanoel-nimisen linnansa luona ja uskoi kuningattaren marski Rohaltin haltuun, jota yleens? h?nen uskollisuutensa vuoksi nimitettiin Rohalt Sanan-Pit?j?ksi; sitten Rivalin, koottuaan parooninsa, l?hti sotaan.

Valkokukka odotti h?nt? kauan. Voi poloista! Rivalin ei ollut koskaan palaava. Er??n? p?iv?n? kuningatar sai kuulla, ett? herttua Morgan oli tappanut h?net kavaluudella. H?n ei vuodattanut kyynelt?k??n; ei ainoata huutoa, ei valitusta p??ssyt h?nen huuliltaan, mutta h?nen j?senens? k?viv?t heikoiksi ja voimattomiksi; h?nen sielunsa sai kiihke?n halun irtautua ruumiista. Rohalt yritti lohduttaa h?nt?:

"Kuningatar", sanoi h?n, "ei hy?dyt? mit??n lis?t? surua surun p??lle; eik? kaikkien, jotka syntyv?t, ole kuoltava! Ottakoon Jumala haltuunsa kuolleet ja varjelkoon el?vi?!..."

Mutta Valkokukka ei tahtonut h?nt? kuunnella. Kolme p?iv?? h?n viel? jaksoi olla yhtym?tt? rakastettuun herraansa. Nelj?nten? h?n synnytti maailmaan pojan, ja nostaen h?net k?sivarsilleen sanoi h?n:

"Poika, kauan olen toivonut saada n?hd? sinua; ja nyt n?en edess?ni kauneimman olennon, mit? nainen koskaan on kantanut. Surussa saavuin t?nne, surussa synnytin sinut, surullinen on ensim?inen juhla, jonka sinulle valmistan. Ja koska n?in siis olet tullut maailmaan surun kautta, niin olkoon nimesi Tristan." [Triste, surullinen (Suom. huom.).]

N?m? sanat sanottuaan h?n suuteli lasta, ja heti sen j?lkeen heitti h?n henkens?.

Rohalt Sanan-Pit?j? otti orvon hoivaansa. Jo piirittiv?t herttua Morganin miehet Kanoelin linnaakin; mahdotonta olisi ollut Rohaltin kauan kest??. Sanotaanhan: "Uhkarohkeus ei ole sankaruutta". Rohaltin t?ytyi antautua Morganin armoille. Mutta pel?ten, ett? Morgan surmaisi Rivalinin pojan, antoi marski h?nen k?yd? omasta lapsestaan sek? kasvatti h?net omien poikiensa joukossa.

Kun Tristan oli t?ytt?nyt seitsem?nnen ik?vuotensa ja aika oli tullut vieroittaa h?net naisten suojeluksesta, uskoi Rohalt h?net viisaan ja hyv?n knaapin, mestari Gorvenalin huostaan. Gorvenal perehdytti h?net muutamassa vuodessa kaikkiin niihin taitoihin, jotka kuuluivat paroonille. H?n opetti h?nt? k?yttelem??n keih?st?, kalpaa, kilpe? ja jousta, heitt?m??n kivikiekkoa, ponnahtamaan yhdell? hypp?yksell? leveimpienkin ojien yli; h?n opetti h?nt? vihaamaan kaikkea valhetta ja vilppi?, auttamaan heikkoja, pit?m??n sanansa; viel? lis?ksi opetti h?n h?nelle my?s useita erilaisia laulutapoja, harpunsoittoa ja mets?stystaitoa; ja kun lapsi muiden nuorten knaappien kera l?hti ratsastamaan, istui h?n ratsunsa sel?ss? kuin valettu, niin ett? hevonen, aseet ja h?n itse muodostivat ik??nkuin vain yhden ainoan ruumiin. Kaikki, jotka n?kiv?t h?nen jalon ryhtins? ja ylevyytens?, h?nen leve?t hartiansa ja hoikan vy?t?ryksens?, h?nen v?kevyytens?, uskollisuutensa ja uljuutensa, ylistiv?t Rohaltia siit?, ett? h?nell? oli sellainen poika. Mutta Rohalt, joka muisteli Rivalinia ja Valkokukkaa ja n?ki Tristanissa uudestaan ilmiel?v?n? edess??n heid?n nuoruutensa ja kauneutensa, rakasti h?nt? kuin omaa poikaansa ja kunnioitti h?nt? salaa herranaan.

Mutta sitten tapahtui, ett? koko h?nen ilonsa riistettiin h?nelt? pois, kun norjalaiset kauppiaat, jotka olivat houkutelleet Tristanin laivalleen, veiv?t h?net er??n? p?iv?n? ry?st?saaliina mukanaan. Turhaan rynnisteli Tristan pauloissaan kuin nuori, ansaan joutunut susi, laivan t?ysin purjein kiid?tt?ess? h?nt? tuntemattomia maita kohti. Mutta tunnettu seikka on, ja kaikki merenkulkijat sen tiet?v?t, ett? meri ei mielell??n kanna kavalia pursia eik? auta ry?st?ji? eik? petoksenharjoittajia. Se yltyi raivoihinsa, peitti laivan kuohujensa h?m?riin ja piti sit? seitsem?n p?iv?? ja seitsem?n y?t? tuuliajolla. Vihdoin n?kiv?t merimiehet sumun halki h??m?itt?v?n edess??n jyrkkin? kallionsein?min? ja ter?vin? luotoina kohoavan rannan, jota vastaan meri tahtoi musertaa heid?n haahtensa. Silloin he katuivat: tiet?en ett? meren vihamielisyys heit? kohtaan johtui tuosta lapsesta, jonka he onnettomuudekseen olivat kaapanneet, he p??ttiv?t vapauttaa h?net ja laskivat veneen vesille p??st??kseen h?net maihin. Heti asettuivatkin tuulet ja aallot, taivas kirkastui, ja sill'aikaa kuin norjalaisten laiva et??ntyi ja katosi kaukaiselle taivaanrannalle, kantoivat tyyntyneet ja hymyilev?t laineet Tristanin venhon rannan hietikolle.

Suurella vaivalla h?n kiipesi ?yr?nteelle ja n?ki edess??n autiona kumpuilevan nummiseudun ja sen takana mets?? silm?nkantamattomiin. Katkerasti valittaen h?n siin? muisteli Gorvenalia, is??ns? Rohaltia ja suloista Loonnois'n maata, kun ?kki? kaukainen jahtitorven t?r?hdys ja mets?miesten huudot saivat h?nen syd?mens? riemusta l?ik?ht?m??n. Kaunis hirvi sy?ks?hti esiin mets?n laidasta. Ja koiraparvi ja mets?st?j?t rynt?siv?t sen kintereill? torvien toitotuksen ja huutojen kaikuessa. Mutta samassa olivatkin jo ajohurtat kiinni el?imess?, joka muutaman askeleen p??ss? Tristanista horjahti ja kaatui. Er?s mets?st?jist? lopetti sen keih??ll??n. Riemutoitotusten kajahtaessa mets?miehet kokoontuivat keh??n saaliin ymp?rille, ja Tristan n?ki h?mm?styksekseen, miten ylin jahtimestari alkoi uurtaa leve?? haavaa hirven kaulaan, ik??nkuin h?n olisi aikonut leikata sen poikki. H?n huudahti:

"Mit? teettek??n, jalo herra? Onko soveliasta, ett? noin uljas el?in lohotaan palasiksi kuin teurastettu sika? Sellainenko on siis t?m?n maan tapa?"

"Jalo veljeni", vastasi mets?mies, "mik? mahtanee sinua minun toimituksessani ihmetytt??? Onpa kyll? tapa t?llainen, ensin leikkaan irti hirven p??n, sitten paloittelen sen ruumiin nelj??n osaan, jotka me kiinnit?mme satulankaariimme ja viemme kuningas Markille, meid?n herrallemme. N?in me teemme, ja n?in ovat tehneet ammoisista ajoista alkaen kaikki Cornwallin miehet. Jos kuitenkin osaat jonkun kiitett?v?mm?n tavan, niin n?yt? se meille; ota t?m? jahtipuukko, jalo veljeni; otamme kernaasti sinulta oppia."

Tristan laskeutui polvilleen ja nylki hirven ensin, ennenkuin h?n rupesi sit? silpomaan, sitten h?n paloitteli el?imen; sitten h?n erotteli erin?iset pienemm?t osat, turvan, kielen ja syd?nvaltimon.

Ja mets?st?j?t ja koirien ohjaajat, jotka h?nen ylitseen kumartuneina seurasivat h?nen toimitustaan, katselivat h?nt? ihaillen.

"Yst?v?", sanoi h?nelle ylin jahtimestari, "n?m? tavat ovat todellakin kauniit; miss? maassa olet ne oppinut? Ilmoita meille maasi ja nimesi!"

"Jalo herra, minua nimitet??n Tristaniksi, ja n?m? tavat olen oppinut kotiseudullani, Loonnois'n maassa."

"Tristan", sanoi mets?st?j?, "palkitkoon Jumala is??si siit?, ett? h?n on antanut sinulle noin ylev?n kasvatuksen. Varmaankin on h?n hyvin rikas ja mahtava parooni?"

Mutta Tristan, joka osasi taidolla sek? puhua ett? vaieta, vastasi viekkaasti:

"Ei, herra, is?ni on kauppias. L?hdin salaa h?nen talostaan karkuun er??ll? laivalla, jonka m??r? oli kauppa-asioissa purjehtia kaukaisille maille, sill? tahdoinpa tulla tiet?m??n, miten vieraiden maiden ihmiset k?ytt?ytyv?t. Mutta jos nyt otatte minut joukkoonne, niin seuraan teit? mielell?ni ja opetan teille, jalo herra, viel? muitakin mets?stystaidon temppuja."

"Jalo Tristan, minua ihmetytt?? suuresti, ett? todellakin on olemassa sellainen maa, jossa kauppiaan pojat osaavat sellaista, mist? muualla ei edes ritarien pojilla ole tietoa. Mutta tule kanssamme, koska niin tahdot, ja ollos tervetullut. Me viemme sinut kuningas Markin, meid?n herramme luo."

Tristan lopetti hirven jaoittelun. H?n antoi koirille syd?men, kurkunp??n ja sis?lmykset, ja n?ytti my?s mets?nk?vij?ille, kuinka ajokoirat oli ruokittava ja kokoon h?ivytett?v?. Sitten h?n pisti hankoihin tarkasti erotellut osat ja uskoi ne eri mets?st?jien haltuun; joku sai p??n, toinen reiden, kolmas suuret selk?palat, muutamat kuljettivat lapalihoja, toiset kinttuja, kolmannet erin?isi? pikku-osia. H?n opetti heille viel?, kuinka heid?n tuli asettua kaksitellen riviin ratsastaakseen kauniissa j?rjestyksess? kukin sill? paikalla, mik? h?nelle kuului mukanaan tuomansa riistan arvon mukaan.

Sitten he l?htiv?t matkaan ja ratsastivat kauan hupaisesti haastellen, kunnes vihdoin komea linna alkoi h??m?itt??. Sen ymp?rill? n?kyi niittyj?, hedelm?tarhoja, vilppaita puroja, kalavesi? ja peltomaita. Lukuisia laivoja lep?ili satamassa. Linna kohosi aivan meren ?yr??ll?, korkeana ja ylv??n?, hyvin suojattuna kaikkia vihollisen hy?kk?yksi? ja sodan juonia vastaan; ja sen p??torni, jonka j?ttil?iset muinoin olivat tehneet, oli rakennettu suunnattoman suurista, kauniisti hakatuista kivilohkareista.

Tristan kysyi linnan nime?.

"Kaunis nuorukainen, sit? nimitet??n Tintageliksi."

"Tintagel", huudahti Tristan, "siunattu ollos sin? ja siunatut kaikki sinun asujamesi!"

Arvon herrat, samassa paikassa juuri oli h?nen is?ns? Rivalin mennein? riemun p?ivin? nainut Valkokukan. Mutta Tristan parka ei sit? tiennyt.

Kun mets?nk?vij?t kunniatoitotusten raikuessa saapuivat linnan tornin juurelle, tulivat kaikki paroonit ja itse kuningas Mark'kin portille heit? vastaan. Kun ylin jahtimestari oli kertonut h?nelle seikkailun menon, ihasteli Mark suuresti t?m?n ratsastusretken kaunista j?rjestyst?, hyvin jaoiteltua hirve? ja siin? ilmenev?? syv?llist? mets?stystaitoa. Mutta etenkin h?n ihaili tuota kaunista vierasmaalaista lasta, eiv?tk? h?nen silm?ns? voineet irroittua h?nest?. Mist? tuli heti t?m? ensihellyys h?nen syd?meens?? Kuningas kyseli sit? itselt??n eik? voinut sit? ymm?rt??. Arvon herrat, h?nen oma verens? se oli, joka heltyi ja haastoi h?ness?, sama rakkaus, jota h?n ennen oli tuntenut sisartaan Valkokukkaa kohtaan.

Illalla, kun ateria oli sy?ty, astui gallialainen laulaja, joka oli mestari alallaan, kokoontuneiden paroonien piiriin ja esitti laulun harpun s?estyksell?. Tristan istui kuninkaan jalkojen juuressa ja kun harpunsoittaja n?pp?ili johdantos?veleit? uuteen lauluun, puhui Tristan h?nelle seuraavasti:

"Mestari, t?m? laulu on kaikkein kauneimpia; sen ovat laatineet muinaiset bretagnelaiset Graelentin lemmentarinan muistoksi ja ylistykseksi. Sen s?vel on suloinen ja suloiset ovat sen sanat. Mestari, sinulla on oiva ??ni, soita ja laula se hyvin!"

Gallialainen lauloi ja sitten vastasi:

"Lapsi, ymm?rr?tk? siis jotakin soittimien jalosta taidosta? Jos Loonnois'n maan kauppiaat opettavat pojilleen my?skin harpun- ja lyyransoittoa, niin nouse, tartu soittimeen ja n?yt? meille taitosi."

Tristan otti harpun ja lauloi niin kauniisti, ett? kaikki paroonit tulivat liikutetuiksi sit? kuullessaan. Ja Mark ihaili suuresti tuota harpunsoittajaa, joka oli kotoisin samasta Loonnois'n maasta, minne Rivalin muinoin oli vienyt Valkokukan.

Laulun vaiettua ei kuningas pitk??n aikaan virkkanut sanaakaan.

"Poikani", sanoi h?n vihdoin, "siunattu olkoon se mestari, joka sinua on opettanut ja siunattu ollos sin? itse! Jumala rakastaa hyvi? laulajia. Heid?n ??nens? ja heid?n harppunsa s?veleet tunkevat ihmisten syd?miin, her?tt?v?t heiss? rakkaita muistoja ja saavat heid?t unohtamaan monen murheen ja monen pahanty?n. Sin? olet tullut meid?n iloksemme t?m?n katon alle. J?? pitk?ksi aikaa luokseni, yst?v?!"

"Mielell?ni olen palveleva teit?, sire", vastasi Tristan, "harpunsoittajananne, mets?miehen?nne ja vasallinanne."

H?n teki niinkuin oli sanonut ja heid?n keskin?inen hellyytens? kasvoi vain p?iv? p?iv?lt? kolmen vuoden aikana. P?ivisin Tristan seurasi Markia oikeudenk?ytt?ihin ja mets?stysretkille, ja ?isin h?n, nukkuessaan kuninkaallisessa huoneessa yhdess? h?nen l?himp?in suosikkiensa ja uskottujensa kanssa, viihdytti h?nen mielt?ns? harpuns?velill?, silloin kun h?n sattui olemaan surullinen. Paroonit pitiv?t h?nest? paljon ja etenkin oli h?n vouti Dinas Lidanilaisen syd?nt? l?hell?, niinkuin vast'edes kertomuksestamme tulemme huomaamaan. Mutta hellemmin viel? kuin paroonit ja Dinas Lidanilainen rakasti h?nt? kuningas itse. Heid?n yst?vyydest??n huolimatta ei Tristan kuitenkaan voinut olla kaipauksella muistelematta is??ns? Rohaltia, mestari Gorvenalia ja suloista Loonnois'n maata.

Arvon herrat, ei sovi kertojan, joka tahtoo miellytt?? kuulijoitaan, ryhty? liian pitkiin puheisiin. T?m?n tarinan aihe on sit?paitsi niin kaunis ja moninainen, ettei se lis?yksi? kaipaa. Mainitsenpa siis vain aivan lyhyesti, ett? Rohalt Sanan-Pit?j? kauan aikaa harhailtuaan maita ja meri? vihdoinkin saapui Cornwallin maahan ja l?ysi Tristanin, ja n?ytt?en kuninkaalle kallista muistokive?, jonka t?m? muinoin oli antanut Valkokukalle h??lahjaksi, h?n puhui seuraavasti:

"Kuningas Mark, t?m? on Tristan Loonnois'n maasta ja teid?n sisarenne poika, Valkokukan ja kuningas Rivalinin poika. Morganin herttua kantaa v??ryydell? valtikkaa h?nen maassaan; on jo aika, ett? h?n palaa perint?oikeuksiinsa."

Mainitsenpa viel? lyhyesti, ett? Tristan, saatuaan enoltaan ritarivarustukset, purjehti meren poikki Cornwallin laivoilla, teki itsens? tunnetuksi is?ns? vanhoille vasalleille, vaati taisteluun Rivalinin murhaajan, surmasi h?net ja otti j?lleen haltuunsa maan.

Mutta sitten tuli h?n ajatelleeksi, ett? kuningas Mark oli varmaankin onneton ilman h?nt?, ja koska syd?men jalous aina oli m??r??v?n? h?nen kaikissa edesottamisissaan, kutsui h?n kokoon kreivins? ja parooninsa ia puhui heille seuraavasti:

"Loonnois'n ritarit, olen valloittanut takaisin t?m?n maan ja kostanut kuningas Rivalinin kuoleman Jumalan ja teid?n avullanne. Siten olen antanut is?lleni, mik? h?nelle kuului. Mutta onpa viel? kaksi, Rohalt ja kuningas Mark Cornwallin maasta, jotka ovat minua orpoa ja harhailevaa lasta tukeneet ja joille minun my?s tulee suoda is?n nimi; eik? minun siis my?s heit? kohtaan tule t?ytt?? pojan velvollisuudet? Kaksi asiaa omistaa ylh?iss??tyinen mies: maansa ja ruumiinsa. Siisp? luovutan Rohaltille, jonka n?ette t?ss? vierell?ni, maani: is?ni, se on teid?n ja teid?n poikanne saakoon sen teid?n j?lkeenne. Kuningas Markille luovutan ruumiini: j?t?n t?m?n maan, niin rakas kuin se minulle onkin, ja l?hden palvelemaan herraani Markia Cornwallin maahan. T?llainen on tuumani; mutta te, Loonnois'n ritarit, olette uskottujani ja neuvosmiehi?ni, jos siis joku teist? tahtoo minua opastaa toisenlaiseen p??t?kseen, niin nouskoon h?n nyt ja puhukoon!"

Mutta kaikki paroonit ylistiv?t h?nen p??t?st??n kyyneleet silmiss?, ja Tristan, ottaen ainoaksi matkatoverikseen Gorvenalin, hankkiutui l?htem??n kuningas Markin maahan.